Liikunnan
riemua opiskelijoiden pšytŠtenniksen EM-kisoissa Zagrebissa, Kroatiassa
Liikunnan
Riemu osallistui neljŠn hengen joukkueella Zagrebissa 19.- 23.7.2016
jŠrjestettŠviin opiskelijoiden pšytŠtenniksen EM-kisoihin. Joukkueeseen
kuuluivat Toni Ruokanen, Topi Hirvonen, Lauri HyvŠri
sekŠ Tuomas Kallinki. PšytŠtennis oli yksi nŠiden
kisojen useista eri lajeista, ja kisat olivatkin tŠnŠ vuonna suurimmat
Euroopassa jŠrjestettŠvŠt urheilukilpailut. Osallistujia oli noin 6000 ja
lajeja oli soudusta golfiin ja kaikkea siltŠ vŠliltŠ. Kaikki urheilijat
majoittuivat kisakylŠssŠ joko Zagrebissa tai Rijekassa
oman lajin kilpailupaikkojen mukaan. Tunnelma kisakylŠssŠ oli kuin pienissŠ
olympialaisissa ja majoitukset oli jaettu kerrostaloihin lajeittain. TŠten oli
helppo tutustua viikon aikana myšs muihin pingispelaajiin ja kysellŠ heidŠn
pelaamisestaan ympŠri Eurooppaa.
Valmistautuminen
kisoihin aloitettiin tosissaan loppukevŠŠstŠ opintojen helpotettua ja kovimmat
harjoittelivat pingistŠ noin seitsemŠn kertaa viikossa ja siihen vielŠ muita
lajeja pŠŠlle. HarjoitusmŠŠrien nosto nŠkyi nopeasti tuntuman parantumisena ja
itseluottamus oli kovassa nousussa kisojen lŠhestyessŠ. Kisoja varten uusitut
mailat tuntuivat sisŠŠnajetuilta ja kaikki alkoi olla
valmista reissua varten.
Saavuimme
Zagrebiin jo kaksi pŠivŠŠ ennen kisojen alkamista, jotta ehtisimme tehdŠ
kisaolosuhteissa viimeistelyharjoituksen ja ottaa aurinkoa ettemme nŠyttŠisi
niin vaaleilta kisojen alkaessa. Puitteet olivat kisahalli Dom
Sportovassa huippuluokkaa, ja samassa paikassa
jŠrjestettiin juuri kisojamme ennen myšs junioreiden EM-kisat sekŠ aiemmin
kevŠŠllŠ Zagreb Open –turnaus.
Ja
sitten itse kilpailuihin. Pingiksen EM-kisoihin kuului nŠissŠ kilpailuissa
joukkue-, nelin-, ja kaksinpeliturnaus. JoukkuepelissŠ samaan lohkoon kanssamme
arvottiin Saksan University of Goblenz-Landau
ja Turkin Gime American University.
Kaksi parasta jatkoon. Joukkueturnaus pelattiin paras viidestŠ kaksinpelistŠ
–systeemillŠ. Taso oli todella kova ja hŠvisimmekin molemmille joukkueille
ottelut 3-0 numeroin. Ainoastaan joukkueemme Topi Hirvonen onnistui voittamaan
yhden erŠn turkkilaiselta vastustajalta, ja siihenkin vaadittiin kuusi
verkkonauhan kautta voitettua pistettŠ samassa erŠssŠ. HŠvišiden seurauksena
olimme ulkona turnauksesta ja saimme seuraavalle pŠivŠlle vapaapŠivŠn
jatkopelien ajaksi. KŠytimme vapaapŠivŠn auringonoton lisŠksi harjoitteluun ja
viihdyttŠvien finaaliotteluiden seuraamiseen. Joukkuefinaalissa kohtasivat
VenŠjŠn Russian State University ja Puolan Tasshve Walbrzych. VenŠjŠ vei
tŠmŠn viihdyttŠvŠn ottelun selvin lukemin 3-0.
VŠlipŠivŠn
jŠlkeen pelattiin nelinpeliturnaus jossa Riemun parit olivat Ruokanen/Hirvonen
ja HyvŠri/Kallinki. Molemmat parit tippuivat
ensimmŠisissŠ otteluissaan 3-0 ja olivat ulkona turnauksesta ja jŠljellŠ olisi
enŠŠ seuraavan pŠivŠn kaksinpeliturnaus. TŠssŠkŠŠn turnauksessa ei menestystŠ
meille tullut, vaan kaikki hŠvisimme ensimmŠisen kierroksen ottelumme selvin
lukemin. Nelinpeliturnauksen lopulta voitti VenŠjŠn pari Shamin
Ilia/Pulnyy Pavel ja kaksinpeliturnauksen Turkin Menge Gencay.
Tappioista
huolimatta matka oli kuitenkin todella opettavainen. Oli hienoa pŠŠstŠ lŠheltŠ
nŠkemŠŠn mitŠ pšytŠtennis on korkeammalla tasolla. Syštšt olivat lyhyempiŠ ja
kierteisempiŠ, lyšnnit kovempia ja tarkempia ja tŠten pelinopeus oli myšs
paljon suurempi. Opiskelijakilpailuiksi taso oli todella kova, turnauksen
ykkšssijoitettu oli Puolan Robert Floras,
maailmanlistan sijoitus 150. Myšs useilla muilla oli maailmanlistan sijoitus
200-400 paikkeilla, ja ne joilla ei tŠllŠ hetkellŠ sijoitusta ollut pelasivat
myšs tŠysin tasaisesti heidŠn kanssaan.
TŠmŠn
kokemuksen myštŠ ainakin itsellŠni innostus pšytŠtennikseen ja harjoitteluun
kasvoi entisestŠŠn. NŠiden kisojen pelaajien taso ei vielŠ nŠytŠ mahdottomalta
saavuttaa, mutta paljon se vaatii tšitŠ ja intohimoa lajia kohtaan. TŠrkeintŠ
onkin nauttia lajista ja katsoa mihin se vie ensi kaudella, viiden vuoden tai
kymmenen vuoden pŠŠstŠ.
Tarkemmin
kisojen tuloksia voi tarkastella linkistŠ http://rezultati.eug2016.com/BasicSports/table_tennis_men
Haluan
vielŠ kiittŠŠ Pingiskeskusta aiemmastakin yhteistyšstŠ ja kisareissua varten lahjoitetuista
pelipaidoista!
Terveisin
Toni Ruokanen
Liikunnan
Riemu