SOC – pingisturistin pyhiinvaellusmatka
Vaikka 22.11.2016 Ruskeasuolla pelatut pingismaaottelut olivatkin tasoltaan
hyviŠ ja tunnelmaltaan suorastaan erinomaisia, niin usein suomalaisen
pšytŠtennispersoonan on valitettavasti matkattava hieman pidemmŠlle nŠhdŠkseen
aivan huipputason pingistŠ. Yksi helpoiten tavoitettavista matkakohteista on
lŠhes kaikille vŠhintŠŠn hytin ikkunasta tuttu Tukholma. Kaupungissa
jŠrjestettŠvŠ Swedish Open Championships,
eli tuttavallisemmin SOC, on osa ITTF:n Pro Tour turnauskiertuetta, joka vetŠŠ puoleensa maailman
huipputason nais- ja miespelaajia.
TŠnŠ vuonna SOC jŠrjestettiin 15-20. marraskuuta. Suomalaisedustus rajoittui
tŠllŠ kertaa Miikka OÕConnoriin, mutta yleisšn
puolella suomalaisvŠriŠ sen sijaan oli ilahduttavankin paljon, oman
epŠvirallisen laskelmani mukaan jopa 16!
Pelipaikkana toimi perinteiseen tapaan Tukholman Sšdermalmissa
sijaitseva todella yleisšystŠvŠllinen Erikdalshallen.
Hallissa on kŠytšssŠ kahdeksan kisapšytŠŠ, joten aikataulu peleille on varsin
tiukka. Yleisšlle tŠmŠ kuitenkin tarkoittaa sitŠ, ettŠ pelejŠ on kŠynnissŠ
kŠytŠnnšssŠ koko ajan, joten aikaa ei kulu otteluiden odotteluun.
Hallin
pitkien sivujen korkeista katsomoista on hyvŠ nŠkyvyys jokaiselle pšydŠlle,
joten istumapaikkaakaan ei tarvitse jatkuvasti vaihdella. PŠŠsyliput ovat
kuitenkin numeroimattomia, eli istua saa mihin tahansa ja paikkaakin voi
vaihdella aina mielenkiintoisimman ottelun lŠheisyyteen. Lippujen hinnoittelu
on pysynyt myšs melko maltillisena ja tŠnŠ vuonna esimerkiksi kolmen pŠivŠn (pe-su) pŠŠsylippu maksoi 645kr. Lippuja voi ostaa etukŠteen
internetistŠ tai paikan pŠŠltŠ hallilta.
Luonnollisesti suurin osa reilun 500 hengen yleisšstŠ on ruotsalaisia. IsŠntŠmaan
pelaajien pelejŠ katsotaan selvŠsti tarkemmin kuin ulkomaalaisten tŠhtien,
joten ei-ruotsalaiselle katsojalle jŠŠ usein eturivin paikkoja mm. aasialaisten
pelaajien pelipšydille. Ruotsalaisyleisš ei kuitenkaan tyydy vain katselemaan,
vaan myšs kannustus on olennainen osa pelien seuraamista.
Mattias Karlsson eteni lopulta aina miesten
kaksinpelin finaaliin saakka, mikŠ oli tŠydellinen lisŠmauste kisatunnelmalle.
Valitettavan usein ne hetket, jolloin yhdellŠkŠŠn pšydŠllŠ ei nŠhty
ruotsalaisvŠriŠ olivat yleisšlle kahvipausseja, eikŠ pelejŠ seurattu lŠheskŠŠn
yhtŠ intensiivisesti. Varmaan suureksi osaksi Karlssonin menestyksen myštŠ
yleisšŠ saapui halliin finaalipŠivŠnŠkin sankoin joukoin, mistŠ luultavasti
ainakin Ruotsin pšytŠtennisliiton rahakirstu oli mielissŠŠn.
Kaksinpeliluokkien mestaruudet matkasivat tŠnŠ vuonna Japaniin, kun miesten
luokan vei lopulta Japanin Yuya Oshima
ja naisten Kasumi Ishikawa.
Miesten nelinpelikultaa juhlivat brasilialaiset Hugo Calderano
ja Gustavo Tsuboi ja
naisten puolella vastaavasti Taiwanin pari Cheng I-Ching & Lee I-Chen. Tarkemmat kilpailutulokset voi katsoa tŠŠltŠ.
Vuoden 2017 turnausta on helppo suositella kaikille huippupšytŠtenniksestŠ
kiinnostuneille. Tukholmaan on helppo tulla lentŠen tai laivalla ja siirtyminen
Sšdermalmillekin tapahtuu helposti. Arlandan lentokentŠltŠ
on suora pikajunayhteys T-Centralen asemalle
Tukholman ydinkeskustaan, josta
hallin lŠheiselle Skanstullin asemalle on vain
neljŠn metropysŠkin matka. TŠstŠ noin puoli kilometriŠ kŠvelyŠ ja olet perillŠ.
Viking Linen risteilyalukset taas saapuvat suoraan Sšdermalmin
pohjoisrannalle, parin kilometrin pŠŠhŠn Eriksdalshallenista.
Sšdermalm on tŠynnŠ erilaisia hotelleja ja hostelleja, joten hallin vŠlittšmŠstŠ lŠhimaastosta lšytŠŠ
sekŠ todella laadukkaita majapaikkoja ettŠ edullisempia budjettiratkaisuja.
Myšs ravintoloita ja ruokakauppoja, edullisia kebab-paikkoja sekŠ pubeja lšytyy
kivenheiton pŠŠstŠ, joten kaikki tarvittava on todella kŠden ulottuvilla.
Pelipaikan yhteydessŠ on lisŠksi todella hyvŠ kahvio, josta saa myšs lŠmmintŠ
ruokaa. Perinteinen hodarikŠrrykin hallista lšytyy ja edullinen 20 kruunun Ókorv med bršdÓ
onkin kisaturistin pakko-ostos!
Vaikka nykyŠŠn mm. Youtuben ja ITTV:n
kautta pystyy nŠkemŠŠn huippupeliŠ ihan reaaliajassa, niin peli on kuitenkin aivan
erilaista paikan pŠŠllŠ katsottuna. Lyšntien voiman, liikkeiden nopeuden ja
jŠnnittyneen tunnelman havaitsee paljon tarkemmin muutaman metrin pŠŠstŠ
pšydŠstŠ, kuin kotona nenŠ kiinni tietokoneessa. Varsinkin junioreille on
todella hieno ja varmasti innostava kokemus pŠŠstŠ nŠkemŠŠn ammattimiesten
peliŠ lŠhietŠisyydeltŠ ja pyytŠmŠŠn vaikkapa nimikirjoituksia
suosikkipelaajiltaan. Kotisalille palatessa junnuilla on taatusti peli-intoa
vaikka muille jakaa!
Mattias Karlsson oli kisojen selvŠsti suosituin
henkilš, joka kerŠsi puoleensa vŠhintŠŠn kymmeniŠ kŠdenpuristajia ja selkŠŠntaputtelijoita. Aiheuttipa Karlsson myšs ruuhkaa Yasakan myyntitiskille, kun ihmiset hankkivat itselleen
Karlssonin vŠlineitŠ: Rakza X
kumeja ja Ma Lin Soft Carbon
runkoja, unohtamatta ÓMattiaksen erikoistaÓ, eli Rakza PO
hyškkŠysnŠppylŠkumia.
Myšs vanha kaarti nauttii edelleen suurta arvostusta, minkŠ kyllŠ huomasi
Jan-Ove Waldnerin ja Mikael Appelgrenin
ilmaantuessa paikalle perjantai-iltana. Nimikirjoitusten ja yhteiskuvien
pyytŠjiltŠ kaksikko ei voinut vŠlttyŠ.
Historiaa
paremmin tuntevat pystyvŠt bongaamaan hallilta helposti yhden jos toisenkin
vanhan ruotsalaisen huippupelaajan ja -valmentajan, joilla on tapana kokoontua SOC:ssa saman pšydŠn ŠŠreen. NykypŠivŠn huippupingiksen
lomassa voi siis myšs nŠhdŠ elŠvŠŠ pingishistoriaa.
VielŠ en ole ensi vuoden matkaa varannut, mutta toivottavasti teen sen pian.
Jos et itse ole koskaan tŠtŠ pyhiinvaellusmatkaa vielŠ tehnyt, niin suosittelen
tilanteen korjaamista.
NŠhdŠŠn siis viimeistŠŠn Tukholmassa!
25.11.2016
Markus Heikkinen
Oliko blogi pettymys, menestys vai jotain siltŠ
vŠliltŠ? Risuja, ruusuja ja kehitysehdotuksia voi jŠttŠŠ sŠhkšpostite
osoitteeseen info@pingiskeskus.fi
NŠhdŠŠn
hallilla!