Edellisenä iltana katsottiin tv:stä
Badding-elokuvaa ja vuoden 2000 harvinaisuuksia videolta. Hetken aikaa
mietimme, että missä paikoissa rallissa pitäisi käydä.
Mitään lukkoonlyötyä reittiä ei tänä
vuonna tehty.
Aloituspaikaksi valittiin Emäsalon kärki, vaikka tuuli oli jäätävä. Matkalla yritettiin tuttuun tapaan pöllöjä, mutta ei me niitä koskaan kuulla. Mutta ensi vuonna kuunnellaan taas. Muuten alku oli hyvä. Merimetso, pilkkasiipi ja alli hetkessä Emäsalon kärjestä, vaikka merellä oli muuten hiljaista. Kärjestä pois tullessa plokattiin autosta käsin muuttava laulujoutsenparvi. Bengtsbyn kylällä oli paljon lintuja, mutta parhaat lajit jätimme näkemättä.
Emäsalon sillan salmeen oli kovat odotukset.
Isolokki ja kunkku kuitenkin loistivat poissaolollaan. Lokkeja oli tosi
vähän ja kaikki katsottiin tarkkaan. Muut näki isolokin
tosi hyvin kivellä lepäilemässä... Ardea sentään
vähän lohdutti. Tunnelma kohosi taas Tolkkisessa. Ajattelimme
mennä Koddervikenin reunaan paikkaan, jossa on usein ollut talvella
pyrstötiaisia. Vähän ennen tienristeystä
tien yli lensi kuiienkin kolme pyrstötiaista! Meidän joukkueelle
tällaiset sattumat on yleensä erittäin harvinaisia.
Karjalaistenkylän pelloilta ei löytynyt hiiripöllöä, mutta isolepinkäinen ja kanahaukka nähtiin kuuluisalla "viimeisellä kiikarikierroksella". Porvoon kaupungin ympäristössä vaikeudet alkoivat jälleen. Pakolliset pulu ja naakka hoituivat, mutta muuten oli vaisua. Kiipesimme moottoritien reunaan kalliolle staijaamaan kaatikselle, mutta kottaraiset eivät olleetkaan naakkaparvessa. Myöskään ruokinnat eivät toimineet. Ei nakkelia eikä mitään muutakaan uutta. Kaikki Porvoon liikennevalotkin oli suunniteltu meitä vastaan. Äkkiä pois.
Sikosaaren metsäruokinnalla meni taas paremmin. Puuttuvat tiaiset ja puukiipijä hoitui helposti. Loviisalaisten näkemä pikkutikka sen sijaan oli paha nuijaus. Paikalle tullessa läskissä oli käpytikka, eikä koputteluja tullut sen jälkeen mieleenkään tarkistaa.
Kråkön pohjustettu peippo löytyi vaivattomasti. Samalla nähtiin yllättäen puutelistalla ollut närhi. Myöhemmin niitä näkyi paljon. Tarkkisten kioskin kohdalla Pasi kummasteli liilan talon värivalintaa. Purussa selvisi, että taloon olisi pitänyt tutustua lähemmin, kuten voittoisat Make ja Seppo tekivät tundraurpiaisen seurassa.
Porvoosta Isnäsin tielle. Taas liikenneongelmia.
Tässä vaiheessa punatulkun puuttuminen alkoi jo oikeasti pelottamaan.
Tosin purkutilaisuudessa sillä olisi varmasti kerännyt ansaitun
huomion. Pernajan Rönnäs kuhisi edellisenä sunnuntaina vesilintuja.
Laiturille tultaessa alkoi huolestuttaa. Meri oli jo pitkälti jäässä
ja tuuli
puhalsi suoraan laiturille häiriten havainnointia.
Uivelo ja tukkasotka löytyi kuitenkin melko helposti. Ankara lokkiparven
suuntaan staijuskin tuotti viimein odotetun tuloksen merikotkan muodossa.
Nyt tuntui menevän taas ihan hyvin.
Pernaja toi lisää onnistumisia. Pyytä
ei kylläkään löytynyt, mutta komppaus tehtiinkin enemmän
perinteiden ylläpidon hengessä. Tervikin teerten ansiosta saimme
Malmgårdin pois reittilistalta. Päivän toinen muuttava
laulujoutsenparvi jätti Tervikin samaan aikaan kuin mekin.Kuinka moni
IP-rallin joukkue on pysäyttänyt auton 80:n vauhdista,
kääntynyt ympäri ja rynnännyt
ulos katsastamaan punatulkkua? Näin me teimme Koskenkylässä.
Itse koskessa sukelteli koskikara ja saimme unohtaa Liljendalissa käynnin.
Kello oli kymmentä vaille kaksi ja lajeja tuntui olevan paljon. Laskeminen
jätettiin kuitenkin pimeän tuloon. Silloin tuntui, että
hei, mehän voidaan jopa menestyä. Niin ei
olisi pitänyt ajatella.
Loppu meni sananmukaisesti metsään - Lapinjärven metsään. Loviisasta oli tiedossa varma naurulokki, mutta silti olimme päättäneet mennä Lapinjärvelle. Siellä oli tiklipaikka ja monta hyvää metsälajia tiedossa. Pyy, metso, harmaapäätikka, pohjantikka, varpuspöllö, käpylintu. Joku näkyy varmasti, kun vain jaksaa yrittää.Tiklejä ei näkynyt, eikä pyytä, eikä varpuspöllöä, eikä mitään muutakaan. Ilveskallion metsäalueella käveltiin tosissaan, mutta turhaan. Homma meni ulkoiluksi. Ainoa lintu oli vielä hämärässä kovasti nakutteleva käpytikka. Varpuspöllöt olivat hiljaa. Päätimme vaihtaa pöllön kokoa ja lähdimme kaatopaikalle. Paikalla ei ollut rottia eikä tietenkään huuhkajaa.
Lopusta ja sen reittivalinnasta voisi puhua pitkään,
mutta jossitteluun ei pidä sortua. Niin, ja ensi vuonna se pyy on
ihan varma...
Kirjoitti
Joni Sundström