i i i ä i i i i

Madetojan sukuseura, "Eskel Paavonpoka Viitanen-Junno"-kirja kertoo seuraavaa:

Pohjois-Pohjanmaan jokien keski- ja yläjuoksut olivat vielä vuosituhannen alussa vienakarjalaisten ja jokisuiden asukkaiden metsästys- ja kalastusalueita. Asutus alkoi vasta Kustaa Vaasan aikaan 1500-luvun puolivälissä. Nämä viljelyksien esiraivaajat olivat taitavia kaskenpolttajia ja raivasivat kylmään korpeen. Viitasen suku tuli perimätiedon mukaan Leppävirran suunnalta. Se asettui ensin asumaan Pulkkilaan Viitasille ja sen jälkeen järven rannalle. Heistä järvikin sai nimen Viitasten järvi. Metsästys ja kalastus kuuluivat elinehtoihin eikä halla hätyytellyt kaskimailla viljaa syksyisin
Viitasten nuoret miehet vaelsivat laajoja erämaita pyyntiretkillään. Kerra talvi-illan pimetessä he sytyttivät rakovalkean Haapaveden rajamaille, ja paneutuivat havuvuoteelle erämaan syliin. Unessa haltija opasti heitä; hiihtäkää auringonlaskun suuntaan, niin tulette purolle ja löydätte karhunpesän. Kaatakaa karhu ja rakentakaa pirttinne pesän paikalle, niin ei pidä viljan ja särpimen pöydältänne puuttuman. Aamulla kirpeässä pakkasessa lähtivät nuorukaiset hiihtämään neuvottuun suuntaan. Pian ilmestyi eteen korkeiden törmien alla lirisevä puro. Jylhä hongisto kohosi sen pohjoispuolella ja etelärannalla oli laakea niittymaa. Hiihtäjät häipyivät hongistoon. Vain sadan metrin päässä eräästä purosta he huomasivat huurun nousevan pienen kumpareen laidassa nietoksessa olevasta reiästä. Tämä oli heille tuttu näky. Keväinen aurinko oli herkistänyt karhun unta, koska mies ei ehtinyt sitä herättää ja lumen ryöpytessä se karjaisten ryntäsi kohti outoja tunkeilijoita. Varuillaan oli mieskin.
Karhun noustua kahdelle jalalle survaisi mies terävän keihään karhun leveään rintaan eikä malttanut olla huuhdahtamatta: "Terveisiä Viitasilta!".
Tähän karhunkaatopaikalle Viitaset rakensivat pirttinsä ja paikka sai Karhukangas-nimen ja ojaa alettiin kutsua Karhuojaksi. Näin kertoo vanha sukutarina. Se, milloin tämä tarina on tapahtunut, ja Karhukankaan asuttaminen on alkanut, ei ole tiedossa. Se on oletettavasti alkanut 1500-luvulla, sillä vanhin verokirja Haapavedellä on vuodelta 1540, ja siinä näkyy Pekka Jussinpoika Viitasen maksaneen veroa Haapavedelle vuoden. Vuoden 1550 veroluettelossa näkyy Paavo Viitasen maksaneen veroa kaksi naulaa voita ja puoli leiviskää haukea.
Kun Viitasten savupirtti Karhuojan partaalla alkoi rapistua, nosti silloinen isäntä uuden talon komealle paikalle veden jakajalle. Karhukangas oli Pyhä- ja Siikajokilaakson välimaastossa. Lieneekö kartanon siirto tapahtunut 1600- tai 1700-luvulla. Ojan varressa on vielä pystyssä aitta, jonka asiantuntijat sanovat olevan 1600-luvulta.
Vanha keltainen asuinrakennus ja vastapäätä oleva luhti ovat 1700-luvulta. vuonna 1845 tehtiin toinen asuinrakennus, jonka pirtin uuni oli niin iso, että uuniin mahtui kerralla 54 leipää. Kun väkeä oli paljon, tarvittiin leipääkin paljon. kyllä Koskelan metsissä on kasvanut paksuja puita, sen näkee verannan portaiden lankuista. Oksien välistä ne ovat kuluneet, mutta ovathan niitä astuneet useat sukupolvet 385 vuoden ajan.
Suku käytti ensin nimeä Viitanen. Karhukankaalle muuton jälkeen muuttui myös sukunimi. Viitanen nimeä käyttivät Koskelassa asuvat vuoteen 1808, jolloin pekka Viitanen lunasti talon perintötilaksi ja nimitti sen Koskelaksi ja otti nimen Koskela perheelleen, vaikka monet hänenkin jälkeläisistään muuttivat muualle Viitasina. Samoin muuttivat Esko Juhonpoika Viitasen ensimmäisen avioliiton lapsista Juho s. 5.12.1727, Esko s. 13.3.1729, Paavo s. 24.3.1731, Olli 16.11.1734, Margareetta s.19.2.1737 sukunimen Junnoksi ja muuttivat Haapaveden Junnon taloon, perittyään sen serkultaan. Nimi oli muuttunut ajan tavan mukaan aina sen talon mukaan, missä ovat asuneet. Suku on alunperin savolaista talonpoikaissukua, toimeliasta, säästäväistä, eteenpäin pyrkivää ja opinhaluista, mikä käy ilmi siitä, että nykyisin useat suvun jäsenet ovat saavuttaneet merkittävän sijan taloudellisella, valtiollisella, kirkollisella ja sivistyksellisellä alalla.
Haapaveden seurakunnan ison kellon ovat hankkineet Ruotsista Karhukankaan pojista Juho Junno, Paavo Junno sekä Olavi Junnon vävy Matti Vaitiniemi. Kello on valettu Ruotsissa ja sen ulkopuolelle on valettu hankkijoiden nimet. Kello hankittiin uuden ristikirkon rakentamisen yhteydessä 1784.