Julkaistu KOTI-lehdessä 5/2006

 

Pukuvuokraamosta asu juhliin

Villin lännen häät, syntymäpäivät 1950-luvun tyyliin, polttarit. Mitä ihmettä laittaisin päälleni? Tämä saattaa olla monen vieraan ongelmana, miksei myös juhlittavankin. Entä kun ei haluaisi sijoittaa suuria summia kerran käytettävään pukuun? Häät ovat hääparin kannalta ainutkertainen juhla, mutta harvoin hääasulla on jälkeenpäin muuta käyttöä kuin kaunis muisto. Pukuvuokraamoista löytyykin pukeutumisapua monenlaisiin juhliin ja tapahtumiin.

 

Juhlien järjestäminen erilaisten teemojen ympärille on lisääntynyt paljon. Juhlittava henkilö on yleensä teeman mukaisesti pukeutunut ja tarjoilut on järjestetty aiheen mukaisesti. Toivottavaa olisi, että myös vieraat noudattavat pukeutumisessaan juhlan teemaa.

Pitkää juhlapukua valtaosa ihmistä tarvitsee todella harvoin. Yhtä kertaa varten ei välttämättä kannata lähteä ostamaan asua. Toisaalta jos niin sanottuja isoja juhlia on usein, niin aina ei ehkä haluaisi mennä juhliin samassa puvussa.

Apua juhlapukeutumiseen löytyy pukuvuokraamosta. Pukuvuokraukseen erikoistuneita liikkeitä on eri puolella Suomea, samoin esimerkiksi monet teatterit ja hääpukuja myyvät liikkeet vuokraavat pukuja.

Pukuvuokrauksen hinnat vaihtelevat muutamasta kympistä ylöspäin. Hintaan vaikuttaa puvun laatu sekä vuokraukseen liittyvä muu palvelu kuten puvun pesetys käytön jälkeen ja mahdolliset sovituskorjaukset.

 

Teatteripuvut hyötykäyttöön

Monien teattereiden yhteydessä on pukuvuokraamoja, joista voi edullisesti vuokrata asun hyvin monenlaisiin juhliin. Kesäjuhlien kohdalla kannattaa huomioida, että teattereiden pukuvuokraamot eivät yleensä ole kesäaikaan auki. Pukuja esimerkiksi Mikkelin teatterin pukuvuokraamosta saa keskikesän juhliin, kunhan puvun käy valitsemassa toukokuun aikana ja hakee ennen kesälomia.

Teattereiden pukuvuokraamoiden tarjontaan vaikuttaa teatterissa esitetyt näytelmät. Puvut ovat käytettyjä ja kokovalikoima määräytyy sen mukaan, minkä kokoisilla näyttelijöillä ne ovat olleet päällä. Ainakin Mikkelin teatterin valikoima suorastaan mykistää, kun sinne menee ensi kertaa. Tarjolla on todella monenlaista vaatetta, hattua, viittaa, naamioita, peruukkeja ja mitä erilaisimpiin tarkoituksiin.

”Meillä ei ole muuta tylsää, kuin pukuvuokraamon hoitaja”, toteaa pukuvuokraamosta vastaava Tarja Kopperi iloinen pilke silmäkulmassaan. Hän toimii Mikkelin teatterissa ompelijana ja joissakin projekteissa pukusuunnittelijana.

”Pukuvuokraamoon on valittu näytelmistä erikoisimmat vaatteet. Uusiokäyttöön ja muunneltavissa olevat puvut jätetään odottamaan uusia teatteriprojekteja”, Tarja Kopperi kertoo.

 

Pukuja 1600-luvulta eteenpäin

Teatterin pukuvuokraamon tangoille puvut on ryhmitelty teemoittain. Tyylipukuja ja hovipukuja käytetään paljon juhlapukuina häissä ja syntymäpäivillä. Alkutalvesta pukuvuokraamossa käy vilske, kun vanhojenpäiviin varustautuvat lukiolaistytöt etsivät sopivaa pukua itselleen. Tuolloin suurin osa juhlapuvuiksi sopivista puvuista on vuokrattuna. Samoin miesten etikettipuvut ovat tuolloin kovassa käytössä.

Aikakausipukuja on jopa 1600-luvulta lähtien. Kustaa III:n aikaisessa upeassa kultakoristeisessa juhlapuvussa syntymäpäiväsanakari huomataan varmasti. Syntymäpäiväjuhlia vietetään myös juhlittavan syntymävuosikymmenen teeman mukaisesti. Vuokrattavana onkin paljon 1900-luvun pukuja lukuun ottamatta aivan viimeisiä vuosikymmeniä.

”Monien juhlien ja erityisesti pikkujoulujen teemana 1970-luku on ollut tosi suosittu. Silloin muotia oli leveät lahkeet ja tietynlainen hippityyli.”, Tarja Kopperi kertoo.

”Asiakkaan kanssa kehitellään juhlien teemaan sopivaa pukuideaa. Asiakkaalta yleensä löytyy jotakin teemaan sopivaa, loput saadaan sitten vuokraamosta”, Tarja Kopperi kertoo.

Tarja Kopperi kertoo monien asiakkaiden olevan arkoja, kun kutsussa lukee juhlien teema. Jälkeen päin he ovat sitten todenneet, miten kiva oli olla teeman mukaisesti pukeutuneena ja kuinka hyvin tunnelmaan pääsi hyvin mukaan.

Teatterin pukuvuokraamosta löytyy myös asuja monenlaisille roolihahmoille: eläimille, intiaaneille, punahilkalle ja haltiattarille. 

”Täydellisen asukokonaisuuden hinta on 30-50 euroa. Kun vähennetään lainattavaa tavaraa, niin hintakin pienenee”, Tarja Kopperi selvittää.

Vaatteet ovat käytettyjä eikä niitä räätälöidä asiakkaan mittoihin sopiviksi. Asiakas voi tehdä itse pieniä korjauksia kuten lahkeiden ja helman lyhentämisen sekä sisäänotot sivusaumoissa.

”Ainoa poikkeus on lukion vanhojenpäiville vuokratut miesten etikettipuvut. Niihin teen tarvittavat korjaukset, sillä säälin sen verran muuten ompelutöihin joutuvia äitejä”, Tarja Kopperi kertoo.

Asiakas voi halutessaan pesettää vuokraamansa puvun. Aika ajoin puvut pestään joko itse teatterilla tai viedään pesulaan.

 

Hääasut erikoisliikkeestä

Morsiamista 60 prosenttia haluaa astella elämänsä unelmapäivään omassa morsiuspuvussa. Erityisesti ensimmäistä kertaa naimisiin menevät ostavat hääpuvun. Tällaiseen arvioon on päätynyt Johanna Marttinen, joka on neljän vuoden ajan luotsannut Mikkelin Morsian –liikettä. Se on erikoistunut morsiuspukuihin ja miesten juhlapukuihin.

”Miesasiakkaista suurin osa vuokraa puvun häihin. Jos ei tarvitse työn puolesta frakkia, niin on paljon edullisempaa vuokrata. Vuosien aikana myös tarvittava koko voi vaihdella, joten senkin puoleen on järkevämpää vuokrata. Kun sukat ja kalsarit on itseltä, niin muut asut saa vuokrattua 120 eurolla. Frakki täydellisine varusteineen ostettuna maksaa 700-800 euroa”, Johanna Marttinen kertoo.

”Morsiuspuvun vuokra on 250-500 euroa. Oheistarvikkeet joutuu ostamaan, sillä hunnut ja tiarat ovat häiden jälkeen niin hiuslakassa, ettei niitä saa puhtaaksi.”

Pukujen vuokraushintaan kuuluu pienet korjaukset kuten lyhennykset, sisäänotot ja aukilaskut sekä pesu jokaisen käyttökerran jälkeen. Puvut ovat vesipesun kestäviä ja ne pestään liikkeessä.

 

Puvut vaihtuvat vuosittain

”Morsiuspukumallisto vaihtuu vuosittain. Kaikki puvut ovat joko ostettavissa tai vuokrattavissa. Syksyllä myydään pukuja tarjouksella, jolloin monet ostavat seuraavan kesän häihin edullisen vuokrakäytössä olleen puvun”, Johanna Marttinen kertoo. Värillisiä juhlapukuja ei vuokrata.

”Olen yrittänyt etsiä edullisia värillisiä juhlapukuja. Siten yhtä kertaakin varten ostettu puku ei tule niin kalliiksi. Samoin mietin puvun monikäyttöisyyttä eli miten siitä voi tehdä helpoin ompelutöin toiseen käyttötarkoitukseen sopivan asun”, Johanna Marttinen kertoo esittelen liikkeen värillisiä pukuja, joiden hinta on 136-300 euroa. Näin edullisissa puvuissa vuokraushinta tulee yhtä kalliiksi kuin puvun osto.

Miesten puvuissa malleihin tulee hyvin vähän uutta vuosittain, joten niissä ei ole samanlainen kierto kuin naisten juhlapuvuissa. Miesten pukuja ei myöskään osteta yhtä paljon kuin naisten.

Taina Harmoinen